Verkkokurssiemme asiantuntijoina toimivat aina oman alansa huippuammattilaiset.
Luentojen lisäksi kursseillamme on haastatteluja useista eri organisaatioista.
Haastateltavina mm:
Kati Renvall, viestintäpäällikkö, Metso-konserni
Antti Eklund, Senior Brand Advisor, SEK&GREY
Satu Ryökkynen, Senior Project Manager, Satama Interactive
Anneli Soppi, kehityspäällikkö, Finnvera Oyj
Heli Väre, rahoituspäällikkö, OKO Osuuspankkien keskuspankki Oyj
Kristiina Laurila, johtaja, hankerahoitus, Tekes jne.
|
|
 |
|
| Luennoijat: |
|
|
|
Sähköinen liiketoiminta
|
|
|
|
|
 |
Nimi: Tatu Kuivalahti
Titteli: liikkeenjohdon konsultti
Yritys: TietoEnator Oyj / Helsinki |
|
|
|
|
|
Työhistoria:
|
|
|
|
Tatu Kuivalahti toimii liikkeenjohdon konsulttina TietoEnatorin.
Hänellä on noin 13 vuoden kokemus uusmedia-alalta. Tatu Kuivalahti oli perustamassa
yhtä alan pioneeriyrityksistä nimeltä To the Point Oy, jonka toimitusjohtajana hän
toimi 8 vuotta.
Tämän jälkeen hän siirtyi noin kahdeksi vuodeksi koulutussuunnittelijaksi ja kouluttajaksi
Hämeen ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn koulutusohjelmaan, jonka jälkeen hän
siirtyi TietoEnator konserniin.
Tatu Kuivalahti on julkaissut vuonna 2003 yhdessä Jussi Luukkosen kanssa kirjan Intra
(Inforviestintä Oy). Lisäksi hän luennoi säännöllisesti eri yliopistoissa ja korkeakouluissa
sekä mm. Inforviestintä Oy:n ja Tieturi Oy:n seminaareissa. |
|
|
|
| Ydinosaaminen |
|
|
|
Tatu Kuivalahden ydinosaamisaluetta on sähköisen liiketoiminnan kehittäminen,
internet- ja mobiili-palvelukonseptien suunnittelu ja yritysten prosessien tehostaminen
sähköisten palveluiden avulla. Hän työskentelee tiiviisti useiden suomalaisten,
mm. pankki- ja tietoliikennetoimialoilla toimivien, yritysten kanssa. Lisäksi hänellä on
pitkä kokemus multimediaviestinnästä ja mediailmaisusta.
|
|
 |
IPR
|
 |
Nimi: Markku Simmelvuo
Titteli: toimitusjohtaja
Yritys: Papula-Nevinpat |
|
|
|
Kuvaus yrityksestä:
|
|
Papula on suomalainen patentti- ja tavaramerkkitoimisto, jonka puoleen voi kääntyä kaikissa teollisuusoikeuksiin liittyvissä kysymyksissä.
|
|
| Ydinosaaminen |
|
Diplomi-insinööri Markku Simmelvuo on Eurooppapatenttiasiamies erikoisaloinaan tietoliikennetekniikka, elektroniikka ja teknillinen matematiikka.
|
|
| Yhteystiedot: |
|
Papula-Nevinpat - Fredrikinkatu 61 A, PL 981 00101 Helsinki
Puh: 09 348 0060
Fax: 09 348 00630 |
|
 |
Juridiikka
|
 |
Nimi: Kari-Matti Lehti
Titteli: asianajaja
Yritys: Bird & Bird Attorneys Ltd |
|
|
|
|
|
Kuvaus yrityksestä:
|
|
| Bird & Bird is an international commercial law firm which operates on the basis of an in-depth understanding of key industry sectors. We focus on aviation & aerospace, financial services, communications, e-commerce, IT, life sciences, media and sport. We are proud to be working with some of the world's most innovative and technologically advanced companies, each of which depend on cutting-edge legal advice to realise their business goals! |
|
| Ydinosaaminen |
|
Sopimusoikeus, IT-alan juridiikka, Sähköinen kaupankäynti, Kuluttajaoikeus, Yksityisyyden suoja ja tietoturva
|
|
| Yhteystiedot: |
|
Mannerheimintie 8, 00100 Helsinki
Puh. (09) 622 6670, Faksi (09) 622 6677
|
|
 |
Markkinointi
|
|
 |
Nimi: Timo Rope
Titteli: toimitusjohtaja
Yritys: Rope-Yhtiöt |
|
|
|
|
|
Kuvaus yrityksestä:
|
|
Toimitusjohtaja Timo Rope vetää liiketoiminnan markkinoinnilliseen kehittämiseen erikoistunutta yhtiöryhmää: Rope-Yhtiöt. Markkinointiin keskittyvä konsulttitoimisto on ollut Timo Ropen toiminnan ytimenä vuodesta 1984.
|
|
| Ydinosaaminen |
|
Ropella on pitkälti yli 15 vuoden kokemus markkinointitutkimuksen, markkinoinnin suunnittelun, mainonnan, sisäisen markkinoinnin ja markkinointikoulutuksen parissa. Timo Rope on toiminut vastuullisissa markkinointitehtävissä kaupan piirissä ja mainostoimistossa ennen oman yrityksen perustamista. Lisäksi hän on toiminut opetustehtävissä mm. Helsingin kauppakorkeakoulussa ja Markkinointi-instituutissa. Timo Rope on kirjoittanut useita Ekonomia-sarjan teoksia sekä julkaissut oman alansa artikkeleita.
|
|
| Yhteystiedot: |
|
Rope-Yhtiöt - Laturinkuja 6, 02650 Espoo
Puhelin (09) 497 955, Fax (09) 497 445
E-mail: rope-yhtiot@rope.fi - www.rope.fi |
|
 |
Ohjelmistoliiketoiminta ja teknologia
|
|
 |
Nimi: Kalle Lyytikäinen
Titteli: it-konsultti, Jab Oy
Koulutus: DI, Kauppatieteiden maisteri |
|
|
|
Työhistoria:
|
|
| Kalle Lyytikäinen on IT-alan konsultti, jolla on vahva tausta ohjelmistotuotannossa ja asiantuntijapalveluissa. Hän on toiminut IT-alalla ohjelmistokehittäjänä vuodesta 1998 työskennellen tieteellisen tutkimuksen, uusmedian, mobiilijärjestelmien ja web-palvelujen parissa. Hän työskenteli Jyväskylän yliopistolle, To the Point Oy:lle ja Andersen Consultingille. Vuonna 2000 hän oli mukana perustamassa kahta liiketoimintaa Internetrekrytoinnissa ja rekrytointijärjestelmissä. |
|
| Ydinosaaminen |
|
| Kalle Lyytikäisen osaaminen kiteytyy ohjelmistojen ja liiketoiminnan yhdistelmään. Hän on soveltanut viimeisimpiä web-teknologioita rekrytointiliiketoiminnassa, mobiiliteknologioita liikkuvaan myyntiin ja varastonhallintaan, sekä moderneja neurolaskennallisia menetelmiä Business Intelligence ja tiedonlouhinnan alueella. Hän tuntee tietotekniikan ja liiketoiminnan kohtauspisteet ja hänellä on akateeminen pohja sekä tietotekniikkaan että kauppatieteisiin. Teknillisessä korkeakoulussa hänen tutkimuksensa käsitteli ohjelmistojen tuotekonsepteja ja Helsingin kauppakorkeakoulussa ohjelmistojen hinnoittelua. |
|
|
 |
Sisällöntuotanto
|
 |
Nimi: Jussi Luukkonen
Titteli: digitaalisen median konsullti
Yritys: Well Written Words Oy |
|
|
|
Työhistoria:
|
|
Jussi Luukkosella on pitkä kokemus sisällöntuotannosta ja ilmaisusta. Hän on toiminut yli 10 vuotta teatteriohjaajana ja dramaturgina ennen siirtymistään digitaalisen ilmaisun pariin. Jussi Luukkonen on ollut perustamassa yhtä alan merkittävää pioneeriyritystä To the Point Oy:tä ja toiminut sen johdossa yhdeksän vuotta. Yritys kasvoi tuona aikana 2 hengen pajasta yli 50 media-alan ammattilaisen organisaatioksi. Viimeiset kolme vuotta Jussi Luukkonen on toiminut digitaalisen median ja osaamisen kehittämisen konsulttina ja
kouluttajana. Hän luennoi säännöllisesti eri yliopistoissa, korkeakouluissa ja yrityksissä. Lisäksi hän on kirjoittanut Digitaalisen ilmaisun ja osaamisen kehittämisen alueilta neljä kirjaa. |
|
| Ydinosaaminen |
|
Jussi Luukkonen on digitaalisen median yksi tunnustetuimmista asiantuntijoista Suomessa. Hän on kehittänyt voimakkaasti eteenpäin digitaalisen median ilmaisukieltä ja kerrontaa. Hän on myös digitaalisen osaamisenkehittämisen - eLearningin asiantuntija, johdettuaan 2
vuotta TietoEnatorin eLearning Solutions yksikköä. Jussi Luukkonen on kokenut kouluttaja ja luennoija. |
|
|
 |
Taloushallinto
|
|
Nimi: Kirsi Siidorow
Titteli: Kihlakunnanulosottomies
Yritys: Varsinais-Suomen Ulosottovirasto |
|
|
|
Työhistoria:
|
|
Kirsi Siidorow toimii kihlakunnanulosottomiehenä Varsinais-Suomen Ulosottovirastossa.
Kirsi on toiminut vuodesta 1999 alkaen taloushallinnon opettajana Turun kauppakorkeakoulussa, Hämeen ammattikorkeakoulussa,Laurea ammattikorkeakoulussa sekä keskiasteella. Opetusaiheita ovat olleet pääasiassa kirjanpito ja tilinpäätös, tilinpäätösanalyysi,sisäinen laskentatoimi sekä yritysrahoitus ja yritysjuridiikka. Kirsillä on pedagoginen opettajan pätevyys.
Opetustehtävien jälkeen Kirsi on toiminut Uudenmaan verovirastossa mm. erikoistilintarkastajana.
|
|
| Ydinosaaminen |
|
| Kirsin ydinosaamisalueita ovat kirjanpito ja tilinpäätös, tilinpäätösanalyysi, yritysverotus sekä yritysjuridiikka, joista myös opetuskokemusta on kertynyt eniten. Erityisenä mielenkiinnon kohteena on yritysten erikoistilintarkastusten ja tilinpäätösanalyysien laadinta. |
|
|
 |
Verotus
|
 |
Nimi: Sarianne Mäkelä
Titteli: Tax Advisor, verolakimies
Yritys: KPMG Oy Ab |
|
|
|
Työhistoria:
|
|
Sarianne Mäkelä toimii KPMG Oy Ab:ssä Tax Advisorina. Sitä ennen hän toimi usean
vuoden ajan verolakimiehenä Veronmaksajain keskusliitto ry:ssä. Hänellä on monen
vuoden kokemus verotuksen alalta. Työkokemus on hankittu sekä erilaisista tehtävistä
verohallinnosta että vastapuolelta järjestösektorilta Veronmaksajain keskusliitosta.
Sivutoimena hän on kouluttanut verotuksesta ja siihen liittyvist ä asioista verkossa
sekä luentosaleissa. |
|
| Ydinosaaminen |
|
| Sarianne Mäkelän ydinosaamisaluetta on Suomen verolainsäädäntö liitännäisineen. Koska verot liittyvät läheisesti useisiin elämän osa-alueisiin, myös monet yksityisoikeudelliset säännökset ovat tulleet hänelle matkan varrella tutuiksi. Sarianne Mäkelä vastaa päivittäin mitä erilaisimpiin verotusta koskeviin kysymyksiin. Pääasiallisena työvälineenä hänellä on Verolait-kirja ja tulkinnassa apuna hyllymetreittäin verotusta koskevaa kirjallisuutta. |
|
|
 |
Viestintä
|
 |
Nimi: Tarja Surakka
Titteli: puheviestinnän kouluttaja, KM
Yritys: Decanet Oy |
|
|
|
|
|
|
Työhistoria:
|
|
|
|
|
|
|
|
| Olen työskennellyt kouluttajana, koulutuksen suunnittelijana ja erilaisten koulutusprojektien johtajana vuodesta 1990. Tällä hetkellä tarjoan koulutuspalveluja omassa yrityksessä. Koulutuksia tukemaan olen toimittanut ja suurimmaksi osaksi kirjoittanut kirjan Työyhteisön palaverit - yhdessä tavoitteisiin. |
|
|
|
|
|
|
|
| Ydinosaaminen |
|
|
|
|
|
|
|
| Neuvottelu-, palaveri- ja esiintymistaidon koulutukset. Tiimivalmennukset, esimiesvalmennukset sekä kehitysprojektien ohjaaminen. |
|
|
|
| |
|
|
|
| Yhteystiedot: |
|
|
|
|
|
Decanet Oy
Varusmiehentie 16, 02660 Espoo
Puh. 041 449 5322
www.decanet.fi |
|
|
|
 |
Taloushallinto
|
 |
Nimi: Jukka Hämäläinen
Titteli: KLT, MBA
Yritys: Nettomaster Oy |
|
|
|
|
|
Työhistoria:
|
|
Jukka Hämäläinen toimii Nettomaster Oy:ssä toimitusjohtajana ja taloushallinnon kouluttaja. Hän on toiminut tilitoimistoyrittäjänä vuodesta 1989 lähtien. Nettomaster Oy on vuonna 2005 auktorisoitu taloushallintoliiton jäsentoimisto. Vuosittain hän on valmentamassa 80-100 koulutustilaisuudessa joko tutkintoon johtavissa tai yrityskohtaisissa koulutuksissa.
|
|
| Ydinosaaminen |
|
Jukka Hämäläisen ydinosaamista on yrittäjien ja yritysjohdon päätöksentekoa tukevan taloudellisen informaation tuottaminen. Yritysten taloudellisen tilanteen analysointisekä investointi- ja kannattavuuslaskelmien laatiminen on hänen ominta aluettaan.Vahvana toimialakohtaisena osaamisena hänellä on yleishyödyllisten yhteisöjentaloushallinto.
|
|
| Yhteystiedot: |
|
Nettomaster Oy
Puh. (09) 752 1771
www.nettomaster.fi |
|
 |
| |